KESKIVIIKKO, 30.9.2015 - PEKING, Taivaallisen rauhan aukio

Keskiviikkona elettiin Kiinan kansallispäivän aattoa. Seuraava päivä, 1.10., olisi Kiinan kansantasavallaksi julistamisen 66-vuotispäivä. Kiinalaisilla alkaisi tuolloin viikon vapaa työstä ja miljoonat ihmiset matkustaisivat perheittensä luo viettääkseen juhlaa yhdessä.

Kansallispäivän suuret valtiolliset juhlallisuudet oli järjestetty aattopäiväksi ja tapahtumien keskipisteenä oli Taivaallisen rauhan aukio eli Tian'anmenin aukio, jonka koko on 880 x 500 metriä. Aukiolle sanotaan mahtuvan miljoona ihmistä. Aukiota ympäröi joukko hallinto- sekä muita merkittäviä kansallisia rakennuksia ja muistomerkkejä.


Kiinan parlamentin rakennus

Puhemies Mao Zedongin muistohalli
Zhengyangmen, aukion eteläinen portti

 
Taustalla Kiinan Kansallismuseo ja edessä Kansan Sankareiden muistomerkki


Aukiosta suurin osa oli suljettu puomein yleisöltä ja sotilaat sekä poliisit valvoivat alueella liikkuvia ja estivät pääsyn suljetuille alueille.









Ennen kuin kukaan pääsi Taivaallisen rauhan aukiolle oli kuljettava läpi tiukasti vartioidusta tarkastusportista. Paikalla oli runsaasti kiinalaisia turisteja meidän ulkomaalaisten lisäksi.







Aamulla oli paikalla vietetty valtiolliset seremoniat presidentti Xi Jinpingin sekä muiden merkkihenkilöiden läsnäollessa. Seremonioiden mahtavat koristeet olivat vielä paikoillaan.























Kuljimme aukion reunaa, pitkin aitojen rajaamaa väylää massan mukana kohti pohjoisporttia, jonka takana sijaitsi Kielletty kaupunki. Pohjoisportti on varmaan maailman tunnetuimpia kuvakohteita Kiinasta. Porttirakennuksen seinällä on puhemies Mao Zedongin (1893-1976) massiivinen valokuva. Puhemiehen kuva joudutaan uusimaan usein, koska kaupungin pöly ja saasteet pilaavat sen nopeasti. Mekin saimme nähdä Kansallispäivän kunniaksi maalatun uunituoreen kuvan. Kuvan lähistöllä oli poikkeuksellisen tiukka vartiointi sekä virkapukuisten että siviiliasuisten poliisien toimesta.


















 
Puhemies Mao Zedong




KESKIVIIKKO, 30.9.2015 - PEKING, Lounaalla yksityiskodissa hutongissa

Meillä oli hutongissa myös tilaisuus nauttia lounasta yksityiskodissa. Matkalla sinne näimme myös alueen poliisiaseman.














Kuljettajamme sauhuilla odotellessaan meitä teekutsuilta ja ennen matkamme jatkumista.


 
Jossain hutongin keskivaiheilla riksat pysäyttivät kulkunsa pienelle pihalle johtavan portin luo. Pihalta nousivat portaat kolmekerroksisen talon toiseen kerrokseen ja 3 huonetta ja keittiön käsittävään yksityiskotiin.





Vasemmalla talon portti kujan puolelta ja oikealla viihtyisä sisäpiha.












Eteisalueella oli kodin pieni, kapea keittiö, jossa kodin isäntä hääri valmistellen meille lounasta. Perheen äiti ja kaksi tytärtä johdattivat meidät ruokapöytiin, joita oli katettu yksi iso pöytä kuhunkin asuinhuoneeseen. Emme kerinneet istua kuin pienen hetken, kun perheen naisväki alkoi kantaa herkullisia ruoka-annoksia pöytien keskelle.

















Saimme nauttia suunnattoman herkullisia ja huolella valmistettuja ruokia. Aina kun tuntui, että nyt kyllä taitaa riittää, ilmestyi pari uutta herkkulautasta pöydän keskelle. Kenellekään ei kyllä jäänyt pienintäkään nälän tunnetta tuon lounasvierailun jälkeen.







Kodin kaksi kissaa pitivät meille seuraa ruokailun aikana.










Seuraavassa vielä muutamia kujanäkymiä hutongin alueelta paluumatkaltamme bussille. Aluetta on melkoisesti uudistettukin eli kaikki alueet eivät tule jäämään uusien kerrostaloasuntojen alle. Lisäksi saimme kuulla, että nuorta väkeä on muuttanut tälle aiemmin vanhusten kansoittamalle alueelle.

















Alueen nuoria äitejä lapsineen.
Nuori äiti ajoneuvonsa satulassa kieli keskellä suuta.






KESKIVIIKKO, 30.9.2015 - PEKING, Teekutsuilla hutongissa

Olimme hutongissa koko ryhmä liikkeellä riksoilla. Jonomme oli melkoinen, sillä riksoja tarvittiin 13 kappaletta koko joukkomme kulkemiseen. Riksamme olivat yhdistettyjä polku-moottorilaitteita. Odottelimme tovin hutongin laitamilla, että kaikki riksat olivat saapuneet paikalle ja jokaiseen riksaan oli saatu kaksi matkustajaa.





Riksaryhmän vetäjä odottelee, että loput riksoista saapuvat paikalle.







Ohitsemme ajanut "siviiliriksa"







Vasemmalla meitä kuljettaneen riksan "ohjaamo". Riksassa oli polkimet sekä moottori. Penkin alapuolella oli virtalukko ja mittaristo ekä hallintalaitteet sijaitsivat ohjaustangon varressa.




 
Alla oikealla kuljettajamme selkä, jota saimme penkillä istuessamme seurata matkan joutuessa rivakasti.
Takapenkin alla olivat akku ja moottori


















Karavaanimme vei meidät vieraiksi nauttimaan teehetkestä eläkkeellä olevan lähes 90-vuotiaan rouvan luo. Hän oli tehnyt elämäntyönsä pekingiläisessä viestintäyhtiössä. Työnantaja tuki mm. hänen asumiskustannuksiaan. Työnantaja oli myös huolehtinut asunnon sähköistämisestä. Rouva oli asunut asunnossa jo yli 50 vuotta aikanaan muutettuaan edesmenneen miehensä mukana Pekingiin.





Vasemmalle piha-alueelle kujalta johtava  oviaukko

ja

oikealla pihalle johtava käytävä.
Yllä ja alla olo-ruokailuhuone. Alakuvassa iso osa ryhmäämme nauttimassa teetarjoilusta.





Vasemmalla pieni keittiö ja oikealla makuuhuoneen etuosa.



Naapuruston piha-alue ei ollut kovin kookas, mutta sisälsi runsaasti kasveja.












Teevierailulle asuntoonsa meidät kutsunut emäntämme hyvästeli meidät pirteänä asuntonsa rapulta.



KESKIVIIKKO, 30.9.2015 - PEKING, Tutustuminen hutongiin

Pääsimme tutustumaan pekingiläiseen hutongiin, asuntoalueeseen, joka muodostuu kapeista kujista ja matalista rakennuksista. Tyypillinen naapurusto-yksikkö hutongissa käsittää pienen pihan ja sen ympärillä olevat muutamat asunnot. Hutongien kaava on shakkimainen ja pihan ympäröimat lukuisat taloryppäät, naapurustot,  muodostavat hutongin.

Hutongit ovat vanha asumismuoto kaupungeissa, erityisesti Pekingissä, mutta nykyisin ne jäävät vähitellen uudisrakentamisen ja katujen alle.

Nimi hutong tuli käyttöön ensimmäisen kerran Yuan-dynastian (1271-1368) aikaan. Sana, hutong, on mongolialaista alkuperää ja tarkoittaa kaivoa. Naapurusto muodostui siis alunperin pihalla olevan kaivon ympärille.

Hutongeista löytyy nykyisin useimmat asukkaiden tarvitsemat palvelut pienistä liikkeistä ja toimistoista. Leveimmillä kujilla sopii ajamaan hädin tuskin autolla. Pääosin alueella liikutaankin kävellen, skoottereilla ja riksoilla.







Hutongin kujat ovat sopivat pääosin pienemmille kulkuneuvoille.


Siellä täällä on leveämpiä kohtia, johon esim. palveluyrittäjien on mahdollista pysäköidä autonsa.

Mm. hutongin poliisiaseman luona oli poliisiautoille tilaa.




Moni paikoin kujan varrella oli asukkaiden pyykkejä kuivumassa.


Elintarvikekaupan vihannekset olivat kujalle pystytetyllä myyntitiskillä.
Naapuruston elämää. Huomatkaa hauvan tossut!















Hutongin alueelle on rakennettu asukkaiden käyttöön peseytymis- ja wc-rakennuksia.



Oleskelua ja päivän kuulumisten vaihtoa kujan varrella.



Ajoneuvoja ja remonttitarvikkeita sulassa sovussa.



Alueella asuu paljon vanhuksia, jotka viettävät aikaansa vilkkaimpien kujien varrella kadunmenoa tarkkaillen .



Risteyksissä oli syytä olla tarkkana, ettei tullut yhteentörmäystä kulman takaa ilmestyvän kulkuneuvon kanssa.



Rakennusten ulkoseinillä oli runsaasti ilmanvaihtokojeiden ulkoyksiköitä.



Niin kujien varsilla kuin pihoillakin oli kasvialtaita tuomassa luontoa lähelle ja pehmeyttä ympäristöön.