6 Singapore, Raffles ja Long Bar

Siirtomaa-ajan, Aasian plantaasinomistajien ja monensortin kulkumiesten kantapaikka Singaporessa on tietenkin Raffles Hotel ja siellä Long Bar. Hotelli avattiin reilut 130 vuotta sitten.
Tällä hetkellä hotelli on remontissa, mutta avautuu taas elokuussa 2019. Rakennus edustaa varsin matalana siirtomaa-ajan tyyliä.

Osa hotellin kadunpuoleista julkisivua


Yksi sivukäytävä Long Baarista hotellin puolelle
Hotellia on laajennettu perustamisajan 10:stä huoneesta nykyiseen 104 sviittiä käsittäväksi luksushotelliksi. Hotellin vieraat koostuvat maailman 'Kuka kukin on'-katalogista. Yritimme kurkkia rakennuspeitteiden välistä toisen kerroksen tasanteelta hotellin pääsisäänkäyntiä, joka sijaitsee rakennuksen sisäpihalla. Pienestä aukosta sai kuitenkin hieman käsitystä luksuksesta, että todettiin asumisen hotellissa vaativan varmaankin Eurojackpot-päävoittoa.

Mutta se, joka kiinnostaa Singaporessa liki jokaista ulkomailta tulevaa turistia, on hotellin legendaarinen Long Bar. Käyttäytyminen baarissa on eräältä osin suorastaan törkeää. Ja ajatelkaa, se tapahtuu kaupungissa, jossa varjellaan paikkojen siisteyttä fanaattisesti ja roskaajia rangaistaan mielettömillä sakoilla. Tuo "paheksuttava" tapa on on pähkinänkuorien tiputtaminen lattialle.

Jokaisessa pöydässä on pieni kangassäkki täynnä kuorimattomia maapähkinöitä. Niitä saa syödä rajattomasti ja kuoret saa/kuuluu tiputtaa suoraan lattialle. Huomasin esim. baaritiskin äärellä pitkään istuneen turistipariskunnan keränneen pähkinät sievään kasaan tiskille, kunnes tarjoilija tuli paikalle ja vetäisi kuoret suoraan lattialle.





















Pähkinät on baarin erityisjutuista toinen, mutta ehkä ensimmäinen erikoisuus on juoma nimeltään Singapore Sling. Jos joku ei tunne tuon juoman nimeä, ei ole lukenut koskaan mitään Aasiasta kertovaa juttua. Toki Aasia on laaja, mutta Singapore ja Singapore Sling kuuluvat yhteen kuin nenä naamaan.

Tuo erityinen juoma kehitettiin 1915 alunperin naisten juomaksi, sillä naisten alkoholin juominen ei ollut tuolloin hyväksyttävää. Niinpä baarimikko kehitti koristeellisen, värikkään juoman harhauttamaan. Kaikki kuvittelivat jatkossa ladyjen juovan hedelmämehua. Ja tuo hedelmämehu sisältää tosiasiassa giniä ja muita lisukkeita. Hämäyskonstit on monet!

Alkuperäinen Sling on oikealla ylhäällä























Vaikka muuten pyrinkin nykyisin välttelemään voimanesteitä, en voinut jättää Sling-kokemusta väliin. Olin nuoresta asti uneksinut mahdollisuudesta juoda joskus Singapore Slingiä Singaporessa Rafflesin Long Barissa ja nyt se oli lopultakin mahdollista. Join kaksi! Olin tinassa! Makeaa oli ja maukasta ja hyvää ja erinomaista ja vahvaa ja vaikka mitä. Olisin juonut useammankin, mutta pelkäsin jalkojeni kantavuuden ja suuntavakauden kärsivän siitä. Mutta tuolla baarikäynnillä toteutui eräs nuoruuteni unelma ja siirtomaa-ajan seikkailukertomuksista lukemani asia.


Ei ole ehkä soveliasta julkaista seuraavaa wc-kuvaa, mutta julkaisenpa kuitenkin. Kuva näyttää yhden esimerkin Rafflesin ja Long Barin tasokkuudesta, jonka takia paikalla on legendaarinen maine ympäri maailman. Luksusta tarjolla kaikki tyynni! Paitsi pähkinänkuoret lattialla, ehkä?

Miesten wc:n pesualtaat
Naisten saniteettitiloissa en käynyt, mutta uskon sielläkin olevan poikkeuksellisen tyylikästä ja vähintään tässä kuvassa näkyvä määrä oikeita orkideoja.
 

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa! Ensi kerralla muuta nähtävää!

5. Singapore ja Gardens By The Bay

Samalla kertaa, kun kävimme tutustumassa Marina Bay Sandsiin, avautui oivallinen tilaisuus tutustua myös maailman suurimpiin teräskukkiin ja alueeseen, jonne ne oli pystytetty. Täyttömaalle (uskomatonta, mutta totta) rakennettu upea 101 hehtaarin puistoalue, Gardens by the Bay, on koko maailmassa vertaansa vailla.

"Puiden" takana siintää Flower Dome-kupoli

Alueella on moniosaisen puiston kolme erityisen kiinnostavaa kohdetta, Supertree Grove (puumaiset rakennelmat), Flower Dome (kukkakupu) ja Cloud Forest (pilvimetsä).

Superpuumetsän puiden korkeus vaihtelee 25 ja 50 metrin välillä. Kahden puun välillä kulkee riippusilta, jonne pääsee puun sisällä kulkevalla hissillä. Sillalta avautuu loistavat näkymät puistoon ja ympäristöön.



Pitihän sitä meidänkin päästä tepastelemaan riippusillalle. Hissimatka sujui sukkelaan puunrungossa ja astuminen, varmaankin noin 30 metrin korkeudessa sijaitsevalle sillalle oli oma, erikoinen kokemuksensa. Alla ja ympärillä avautuivat huikeat puistomaisemat ympärillä olevien teräspuiden alle ja ympäristöön. Kova, noin +32 C-asteen lämpö toi oman jännityksensä tilanteeseen. Siltaa kävely vaati vesipullon toiseen käteen ja kameran toiseen. Ja lakki oli tietenkin tiukasti päässä suojaamassa polttavalta auringonpaisteelta.

Edessä Flower Dome ja takana Cloud Forest. Kuva on otettu 200 metrin korkeudesta Marine Bay Sands hotellin katolta.

Päästyämme hissillä alas kävelysillalta, kävelimme loistavasti hoidettuja puistopolkuja pitkin lippumyymälälle, josta ostimme pääsyliput Flower Domeen ja Cloud Forestiin.

Nuo puutarhakuvut sijaitsivat toistensa vieressä. Kukkakupu, pinta-alaltaan 1,2 hehtaaria, on maailman suurin lasikasvihuone. Kuvussa on eri maanosien kasvistoalueita polveilevien polkujen varrella. Kasvien väliin oli tehty veikeitä satuhahmoja tai eläinrakennelmia. Ilma kuvussa muistutti enemmän kotoisia hellekesän lämpötiloja, koska kasveille oli tehty omalla kasvualueellaan ominaiset olosuhteet. Nähtävää oli mielettömän paljon. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi poluilla kulunut helposti parikin tuntia.



 










Meillä pukkasi jo tiukkaa aikataulua, kun Cloud Forest oli vielä näkemättä. Siirryimme siis naapurikupuun rivakkaa kävelyvauhtia. Onneksi kuvut olivat vierekkäin ja matka lyhyt. Cloud Forestiin tultiin sisälle suoraan korkean vesiputouksen äärelle. Vesi syöksyi alas niin, että roiskeet tavoittelivat sisääntulijoiden jalkoja. Seinän vieriä kiertäen siirryimme sisemmälle kasvillisuuden sekaan.

Metsäkupu, pinta-alaltaan vajaa hehtaari, esittelee pääasiallisesti viileänkosteiden trooppisten vuoristometsien kasvillisuutta ja olosuhteita.




Kukka on keraaminen, kuten viereisessä kuvassakin.





Välillä oli myös auditorio, jossa pyörivässä filmissä kerrottiin metsistä ja niiden tulevaisuudesta. Valitettavasti jouduimme keskeyttämään kiertokulkumme poikkeuksellisen kiinnostavissa metsämaisemissa. Ystävällinen opas ohjasi meidät oikotietä ulos kuvusta. Harmitellen kesken jäänyttä kiertokäyntiä, kävelimme ripeää vauhtia läpi upean ulkopuutarhan etsimään muita seurueemme jäseniä Marina Bay Sandsin tiloista.


Lähipäivinä taas lisää juttua Singaporen must-kohteista! Amerikkalainen sanoisi "Stay tuned!" eli pysykää kanavilla.

4. Singapore ja Marine Bay Sands

Tuli melkoinen tauko raportointiin, kun iPad ei taipunut kuvien lisäämiseen blogiin. Singaporessa hotellin netti oli muuten ihailtavan nopea, sillä se oli kotinettiin verrattuna miltei kolme kertaa nopeampi. Eli kyllä kerrankin sai matkalla seurata kotimaan uutisia, katsella Elisa Viihteestä telkkaria ja hoidella muutakin viestintää. Ai meinaatteko, että miten ehdin tuommoiseen?

Kun lähtee päivällä kiertämään kaupunkia, ja vaikka metrossa on viileässä maan alla ja kaupoissa ilmastoiduissa tiloissa, tulee pakostakin liikuttua myös kaduilla. Ulkona oli joka päivä yli +30 C astetta lämmintä ja yölläkään lämpötila ei laskenut alle +26 C asteen. Eli kyllä tarkeni ja se tarkoitti mahdotonta määrää juomavettä. Koko ajan piti olla pari puolenlitran pullollista vettä käsillä. Olin yleensä jo iltapäivällä helteestä ja kulkemisesta aivan puhki, joten illalla ehti keskittyä median seuraamiseen. Koska en ole kovinkaan iltaelämään orientoitunut, katselin illalla iPadilta telkkaria ja luin Hesaria.

Singaporesta on varmaan useimmilla maailman ihmisillä joitakin mielikuvia, joista kaupunkivaltio tunnetaan. Ne ovat osin historiaa, osin nykypäivää. Tuo reilun 5 miljoona asukkaan maa on melkoinen Aasian eri kansallisuuksien sulatusuuni, jonne on asettunut toki myös muualta tulleita ihmisiä. Malesiasta maa itsenäistyi vasta vuonna 1965. Singapore on kehittynyt valtavaa vauhtia moderniksi maaksi ja suurkaupungiksi. Joka puolella kehitetään paikkoja ja rakennetaan lisää.

Meidän yksi ensimmäisiä käyntikohteita oli tietenkin Marina Bay Sandsin "kolmijalkainen" hotellikompleksi, jonka lähes kaikki tunnistavat lukuisista kuvista. Metrolla pääsi suoraan rakennuksen alapuolella sijaitsevalle asemalle, josta oli helppo nousta liukuportaita suoraan sisälle.

Ehkä parhaiten maailmalla tunnettu kuvakulma Marine Bay Sandsista





Tuossa vierellä sama rakennus kuvattuna alaviistosta




Kuvia hotellin sisältä aulatiloista, jotka ulottuvat koko kolmijalan leveydelle. Aulassa sijaitsee hotellien vastaanottoja sekä pieniä luksusmyymälöitä ja muutamia ravintoloita.



Rakennuksen yläosaa hallitsee surffilaudan mallinen tasanne, joka sijaitsee noin 200 metrin korkeudessa 57. kerroksen tasolla. Ylhäällä sijaitsee näköalatasanteita, ravintoloita sekä maailman suurin kattouima-allas, joka on rakennuksessa asuvien hotellivieraiden käytössä.

Pitihän siellä ylhäällä meidänkin käydä. Hissimatka ylös sujui erittäin nopeasti, vaikka noustavana oli tuommoinen määrä kerroksia. Ylhäällä sitten olikin ensin koottava itsensä, että uskalsi lähestyä kaidetta katsellakseen nähtävyyksiä. Kaide oli nimittäin aivan tasanteen laidalla oleva läpinäkyvä lasikaide, eikä semmoinen kuin meillä rakennettaisiin ratakiskosta ja kanaverkosta 5 metrin päähän reunasta. Hieman huimasi ensin, mutta kun osoittautui, ettei talo kaadukaan ja tasanne on kiinnitetty hyvin, alkoi näkymien katselukin sujua.


Näköalat tasanteelta ovat päätähuimaavat. Etäisyydessä siintää suunnaton määrä korkeita, hienoja taloja sekä puistoja. Rantoja hallitsevat satamalaiturit varusteineen. Koko kaupungin edusta merellä on jatkuvasti täynnä vähintäänkin satoja erikokoisia laivoja. Singapore onkin yksi Aasian merkittävimmistä satamakaupungeista keskeisen sijaintinsa takia.




Käytimme hyväksemme tasanteen ravintolatarjontaa ja saatuamme istumapaikat vapautuneesta pöydästä, tilasimme purtavaa. Siinä oli oma punnerruksensa, sillä tarjoilijalla oli vaikeuksia muistaa tilauksemme sisältöä, mutta lopulta sekin onnistui hänen käytyä pari kertaa varmistamassa. Söimme varsin onnistuneen lounaan tuolla korkeuksissa. Uskalsin otta jopa ruokajuomaksi lasillisen Cocis Zeroa ja sille kyytipojaksi yhden Tiger-oluen.

Tuohon tilausasiaan saattoi liittyä lievää kielimuuriakin, sillä paikkakunnalla puhuttiin kyllä paljon englantia, mutta aksentti vaihteli niin heillä kuin meilläkin. Ja kun etenkään minulla ei ollut mahdollisuutta tilata lihapullia muusilla. Sen olisin osannut esittää vaikka pantomiimilla jos kielitaito olisi loppunut kesken. Mutta tuota vaihtoehtoa ei ollut listalla, enkä uskaltanut alkaa näyttelemään lihapullamuusia.

Ensi kerralla lisää Singaporen nähtävyyksistä.