4. Singapore ja Marine Bay Sands

Tuli melkoinen tauko raportointiin, kun iPad ei taipunut kuvien lisäämiseen blogiin. Singaporessa hotellin netti oli muuten ihailtavan nopea, sillä se oli kotinettiin verrattuna miltei kolme kertaa nopeampi. Eli kyllä kerrankin sai matkalla seurata kotimaan uutisia, katsella Elisa Viihteestä telkkaria ja hoidella muutakin viestintää. Ai meinaatteko, että miten ehdin tuommoiseen?

Kun lähtee päivällä kiertämään kaupunkia, ja vaikka metrossa on viileässä maan alla ja kaupoissa ilmastoiduissa tiloissa, tulee pakostakin liikuttua myös kaduilla. Ulkona oli joka päivä yli +30 C astetta lämmintä ja yölläkään lämpötila ei laskenut alle +26 C asteen. Eli kyllä tarkeni ja se tarkoitti mahdotonta määrää juomavettä. Koko ajan piti olla pari puolenlitran pullollista vettä käsillä. Olin yleensä jo iltapäivällä helteestä ja kulkemisesta aivan puhki, joten illalla ehti keskittyä median seuraamiseen. Koska en ole kovinkaan iltaelämään orientoitunut, katselin illalla iPadilta telkkaria ja luin Hesaria.

Singaporesta on varmaan useimmilla maailman ihmisillä joitakin mielikuvia, joista kaupunkivaltio tunnetaan. Ne ovat osin historiaa, osin nykypäivää. Tuo reilun 5 miljoona asukkaan maa on melkoinen Aasian eri kansallisuuksien sulatusuuni, jonne on asettunut toki myös muualta tulleita ihmisiä. Malesiasta maa itsenäistyi vasta vuonna 1965. Singapore on kehittynyt valtavaa vauhtia moderniksi maaksi ja suurkaupungiksi. Joka puolella kehitetään paikkoja ja rakennetaan lisää.

Meidän yksi ensimmäisiä käyntikohteita oli tietenkin Marina Bay Sandsin "kolmijalkainen" hotellikompleksi, jonka lähes kaikki tunnistavat lukuisista kuvista. Metrolla pääsi suoraan rakennuksen alapuolella sijaitsevalle asemalle, josta oli helppo nousta liukuportaita suoraan sisälle.

Ehkä parhaiten maailmalla tunnettu kuvakulma Marine Bay Sandsista





Tuossa vierellä sama rakennus kuvattuna alaviistosta




Kuvia hotellin sisältä aulatiloista, jotka ulottuvat koko kolmijalan leveydelle. Aulassa sijaitsee hotellien vastaanottoja sekä pieniä luksusmyymälöitä ja muutamia ravintoloita.



Rakennuksen yläosaa hallitsee surffilaudan mallinen tasanne, joka sijaitsee noin 200 metrin korkeudessa 57. kerroksen tasolla. Ylhäällä sijaitsee näköalatasanteita, ravintoloita sekä maailman suurin kattouima-allas, joka on rakennuksessa asuvien hotellivieraiden käytössä.

Pitihän siellä ylhäällä meidänkin käydä. Hissimatka ylös sujui erittäin nopeasti, vaikka noustavana oli tuommoinen määrä kerroksia. Ylhäällä sitten olikin ensin koottava itsensä, että uskalsi lähestyä kaidetta katsellakseen nähtävyyksiä. Kaide oli nimittäin aivan tasanteen laidalla oleva läpinäkyvä lasikaide, eikä semmoinen kuin meillä rakennettaisiin ratakiskosta ja kanaverkosta 5 metrin päähän reunasta. Hieman huimasi ensin, mutta kun osoittautui, ettei talo kaadukaan ja tasanne on kiinnitetty hyvin, alkoi näkymien katselukin sujua.


Näköalat tasanteelta ovat päätähuimaavat. Etäisyydessä siintää suunnaton määrä korkeita, hienoja taloja sekä puistoja. Rantoja hallitsevat satamalaiturit varusteineen. Koko kaupungin edusta merellä on jatkuvasti täynnä vähintäänkin satoja erikokoisia laivoja. Singapore onkin yksi Aasian merkittävimmistä satamakaupungeista keskeisen sijaintinsa takia.




Käytimme hyväksemme tasanteen ravintolatarjontaa ja saatuamme istumapaikat vapautuneesta pöydästä, tilasimme purtavaa. Siinä oli oma punnerruksensa, sillä tarjoilijalla oli vaikeuksia muistaa tilauksemme sisältöä, mutta lopulta sekin onnistui hänen käytyä pari kertaa varmistamassa. Söimme varsin onnistuneen lounaan tuolla korkeuksissa. Uskalsin otta jopa ruokajuomaksi lasillisen Cocis Zeroa ja sille kyytipojaksi yhden Tiger-oluen.

Tuohon tilausasiaan saattoi liittyä lievää kielimuuriakin, sillä paikkakunnalla puhuttiin kyllä paljon englantia, mutta aksentti vaihteli niin heillä kuin meilläkin. Ja kun etenkään minulla ei ollut mahdollisuutta tilata lihapullia muusilla. Sen olisin osannut esittää vaikka pantomiimilla jos kielitaito olisi loppunut kesken. Mutta tuota vaihtoehtoa ei ollut listalla, enkä uskaltanut alkaa näyttelemään lihapullamuusia.

Ensi kerralla lisää Singaporen nähtävyyksistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti