Vaikka kotiinlähdöllä oli omat haikeuden tunteensa, niin täytyi kuitenkin todeta, että Finnairin siivillä
kotiin kiitäminen tuntui hyvältä ja jopa helpottavalta. Kun olimme päässeet koneeseen alkoi
reilun viikon aikainen väsymys vähitellen hiipiä matkalaisiin. Varhaiset
aamulähdöt tutustumiskohteisiin ja paluu majapaikkaan iltahämärissä
olivat sittenkin verottaneet vanhuksen ja monen muunkin matkalaisen voimia. Paluumatkaan saakka
olimme jaksaneet seurata oppaitamme mielenkiintoisten kohteiden ja
runsaan tietoannin voimalla.
Lisäksi erityisesti
Shanghain ja Xi'anin helteiset, jopa lähes +30 C-asteiset, säät olivat
vaatineet oman veronsa. Olemista noissa lämpötiloissa eivät helpottaneet
bussien ja rakennusten ilmastoidut tilat sekä lentokoneiden
ilmastoinnit. Pekingissä ja erityisesti Kiinan muurin vierailulla
joukkoamme koettelivat rankat sateet. Olosuhteista johtuen osa
meistä saikin matkalla ankaran flunssan, jota podettiin ainakin meillä
kotona paluun jälkeen vielä lähes kuukauden ajan.
|
Kiitos ystävämme seurasta! |
Mutta
kaikkineen matka oli uskomaton kokemus! Lomalinja oli laatinut
äärettömän hienon ja kattavan ohjelman, jonka toteutuksesta Lauri Lehtovirta
vastasi hienolla tavalla Kiinassa. En olisi uskonut, että yhdellä matkalla saisimme
nähdä, oppia ja kokeilla niin runsaasti kiinalaiseen kulttuuriin,
maisemaan, ruokaan, kansaan ja perinteisiin liittyviä asioita. Ja
tietomäärä, jonka Lauri sekä kiinalaiset
paikallisoppaat meille jakoivat, oli vertaansa vailla.
SYDÄMELLINEN KIITOS ANTOISASTA MATKASTA
KIINA, LAURI LEHTOVIRTA, LOMALINJA, PAIKALLISOPPAAT SEKÄ MATKASEURAMME!
我希望我們能看到中國人了!
|
Shanghain uskomattomat valot |
|
Buddha Shanghaissa |
|
Xi'anin kellotorni iltavalaistuksessaan |
|
Terrakotta-armeijaa ryhmittyneenä, Xi'an |
|
Peking, JuYong-sola, Kiinan muuri |
|
Peking, Keisarinnan puutarhan Jadelaiva |
Kiitos stoorista! Paljon olet saanut lukijoita tähänkin blogiin!
VastaaPoistaKiitos kiitoksista! Itsekin saan nyt vasta kunnon käsityksen matkan annista kun olen sen koonnut blogin muotoon. Antoisa matka!
VastaaPoista