Valmistelut Kiinan matkalle

On sitä vuosia harkittukin! Siis matkaa Kiinaan. Hongkong tuli käydyksi jo tuossa muutama vuosi sitten. Voisin siitäkin kirjoitella joskus hieman myöhemmin.

Mutta keväällä 2015 sattui lopultakin innostus puhkeamaan toimenpiteeksi. Netissä osui silmiimme Lomalinjan räätälöimä, minulle ja puolisolleni juuri sopiva matka. No sehän poiki varaustoimen. Sitä ennen piti kuitenkin tsekata lähisukulaisten kiinnostus matkaan. Puhetta kun oli ollut jo pitkän aikaa tuommoisesta matkasta. Ja liki koko porukka oli kerennyt siinä haaveilun lomassa jo eläköityäkin.


Senaatintorin kulmassa Balderin talossa Lomalinjan toimistosta löytyi iloinen joukko matkatoimistovirkailijoita. Heistä Jaana joutui uhriksemme eli hoitamaan varauksemme. Homma hoituikin iloisesti ammattitaidolla ja varaus oli hetkessä taltioitu bittimaailmaan.

Kesän kuluessa matka aiheutti muutamia sydämentykytyksiä, jotka liittyivät passeihin ja viisumeihin. Meidän lähijoukon useimmilla oli 5-vuotiskausi umpeutumassa ja passin uusiminen edessä. Lomalinja oli pyytänyt passien numerot matkavarauksen yhteydessä. Niinpä kesän aikana sitten toimiteltiin uusia numeroita sitä mukaa kun passeja putkahti R-kioskille. Kun uuden passin tilasi netin kautta, vaihtelivat toimitusajat 3 päivästä reiluun viikkoon. Harvinaisen nopeaa ja vaivatonta viranomaistoimintaa!


Viisumien osalta Kiinan konsulaatti muutti ohjeitaan, ja vielä loppukesän lähestyessä jännitti, mikä tulee olemaan lopullinen malli. Ensimmäinen versio oli, että riittää kun matkatoimistolle toimittaa värillisen valokopion passista. Uusi tilanne vaatikin koko passin toimittamisen matkatoimistolle kuukautta ennen matkaa. Passit oli luvattu takaisin lentokentällä lähdön kynnyksellä. Siinä jäi tekemättä loppukesän harjoitusreissut Viroon ja Pietariin kun passi oli "kanissa" Lomalinjalla. Mutta onneksi oli odotettavissa hieno matka Kiinaan. Lähialuetta kerinnee tutkailla sitten myöhemminkin.

Nyt on siis matkalaukut pakattu eikä siihen mennyt kuin reilu viikko. Puseroissa, sukissa ja lääkkeissä löytyy. Pitänee turvautua omiin tuttuihin särkypillereihin ja vatsalääkkeisiin. En ole itse aivan valmis vielä käärmesalvaan enkä sisiliskorouheeseen. Toki uskon niidenkin voimaan, mutta kokeilkoot muut. Onhan kiinalaiset pärjänneet niiden voimalla jo vuosituhansia. Akupunktiosta minulla on hyviä kokemuksia.

Nyt on 22.9.2015 ja kaksi tuntia kentälle lähtöön eikä juurikaan jänskätä! Mutta kohta mennään ja uskotaan siihen, että selkä kestää Kiinan nautinnot ja kävelyt!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti